tiistai, 14. lokakuu 2008

Nuoruuden tuskaa etsimässä

Viime lauantaina tuli pyörähdettyä pitkästä aikaa kotopuolen kaverin luona ja tuli vaan mieleen, että miksi sitä tulee tehtyä niin harvoin. Nytkään ei millään olisi saanut itseään liikkeelle, mutta sitten kun pääsi vaan tien päälle, niin jo matkalla tuli loistava fiilis. Nämä kaverit on kuitenkin sellaisia joiden kanssa on yhdessä kasvettu lapsesta aikuisiksi. Tuntevat minut paremmin kuin omat vanhempani. Siinä seurassa saa olla juuri sellainen kuin haluaa eikä kukaan ihmettele. Täällä jos alkaa yhtäkkiä ilman syytä nauraa tai laulaa, niin kaikki ihmettelee, että ompa pimiä ämmä. Eihän tuo sielläkään normaalia toimintaa ole, mutta kattovat vaan, että jaa son tuo katti ku pistää taas omiaan. Ja se on vapauttavaa. Annetaan olla juuri sellainen kuin on, eikä tarvitse välittää kieroon katsojista. Kaikilla pitäisi olla tuollaisia ystäviä. Sitä minä toivon omillekin lapsilleni. Että löytäisivät edes jonkun jonka seurassa saa olla ihan sellainen kuin on.

Vaikka kaupunkilaishiirellä on paljon kavereita, en silti usko että ystävyys on koskaan päässyt noin syvälle. Ennemminkin se on iso porukka missä sitten kännipäissään joskus tulee itkettyä kaverin olkaa vasten. Mutta että halattaisiin selvinkin päin? No way!

Kuuluuhan sitä itsekkin eri porukoihin jo työn ja harrastusten kautta. Niissä sitä kai jokaisella on päällä se juuri siihen ryhmään sopiva rooli. Töissä haukutaan pomoa ja jumpassa valitellaan flunssaa. Siksi onkin upeaa, kun joku ymmärtää puolesta sanasta ja vuosien tauonkin jälkeen voidaan jatkaa juttua ihan kuin oltaisiin vasta viime viikolla nähty.

Vaikka aina ei olekaan tullut käyttäydyttyä ihan mallikelpoisesti, niin ainakin meillä oli hauskaa. Ja aika kiltisti kuitenkin aina oltiin (huokaise vaan helpotuksesta äite...). Kun ystäväporukassa oli sekä poikia ja tyttöjä, ei tullut turhia riitoja. Molemmat tasapainottivat toisiaan. Ja ennenkaikkea huomasi etteivät ne pojat mistään marsista olleet, vaan ihan samat asiat niillä päässä pyörii kuin meillä tytöilläkin. Pääasiassa.

Hemmetti, täytyykin alkaa suunnitella jo kolmikymppisiä juuri sillä porukalla millä aina ennenkin pyörittiiin. Odottakaa vaan niin puhelimenne piippailee ensi vuonna... tai mitä sitä turhia odottelemaan, pianhan on pikkujoulu aika!

lauantai, 20. syyskuu 2008

Täällä taas

Täytyi taas palata astialle. On muka ollut niin kiirutta ettei oo ehtiny ees jutella jonninjoutavuuksia. Kiire ja kiire. Ei vaan ole tullut aikaiseksi.

Ja onhan tässä kieltämättä ollut kaikenlaista. Naistenvaivojen takia passittivat sairaalaan ja oikein leikkaussaliin asti. Se olikin ensimmäinen kerta sitä laatua. Nukutus meinasi viedä yöunet jo etukäteen. Esilääkitys oli jo sen verran tehokas, että vei mielen mennessään. Niitä tabuja pitäis saada töihin. Vois aina muutaman vetäistä ennen asiakaspalvelutiskille menoa, niin sujuisi päivä jouhevasti. Asiakas olisi kerrankin aina oikeassa ja kaikki käy. =)

Olihan se kieltämättä erikoinen kokemus, kun itsehallinta viedään niin totaalisesti. Täytyi vaan tyytyä toteamaan, että ennenkö nukahdin oli housut ikävästi puon raossa, mutta herätessä ne ei nää olleet... No saihan sitä sitten kotona näin jälkeenpäin lukea papereista, että mitä siellä oli puuhattu. En sitte tiiä kumpi oli parempí; to know or not to know.

Mutta kaikesta näköjään selviää. On se meillä naisilla vaan kumma juttu, että kaikkeen pitää tottua. Synnytyksessäkin paikalle paukkas kandiryhmä justiinsa ku saatiin jalat sopivasti levitettyä telineille. No kysyivät kai silloin, että onko ok että tulevat, mutta myöhäistähän se siinä vaiheessa on kíeltääkään, kun kaikki on jo nähty. Sen takia kai sitä ilokaasua niin tyrkytetäänki että synnyttäjä olis vastaanottavainen. Ei sillä ainakaa kipu lähteny.

Tasa-arvoa tähänki ja miehet aina viereen munasilleen! Eikö?

sunnuntai, 8. kesäkuu 2008

nenää kutittaa

Great, nenä alkaa muistuttaa yhä enemmän perunaa kaikesta niiskuttamisesta. Kuhan satais niin helpottais. Jos osaisin manata niin manaisin kaikki koivut saunantaakse vihdoiksi tehtäviksi. Ja sitte ku täälä alkaa helpottaa, niin viisaana tyttönä lähden ensi viikolla Lappiin, josko siellä vielä saisi kulumaan aimo annoksen allergialääkkeitä.

Eilen tuli istuksittua miehen sukulaisissa viettäen teinisynttäreitä. Tunsin lähinnä itteni teiniksi, ku en taaskaa osannu luontevasti keskustella ikkunan pesusta ja säärikarvojen vahaamisesta. Se vaatisi tiettyä mielentilaa ja eilen vaan ei ollut se päivä. Niinpä hytisin pihalla pohjoistuulessa kuunnellen miesten turvepalojuttuja... ja huusin sisäisesti. MIKSI?

No siitäkin selvittiin. No olipa ainaki tukka tämmättynä edes kerran tämän loman aikana. Nytki vetelehdin vielä yöpaidassa, ku iso hiiri ja pikku hiiri lähtivät juoksemaan pallon perässä. Aaaah, autuutta! Pystyin häiriintymättä seikkailemaan salaisen paheeni seurassa. Tietokonepelin nimittäin. Vau, miten järisyttävä salaisuus minusta paljastuikaan. =)

Nyt pitäis keksiä jotain jussiksi. Sellasta koko perheen kivaa, eikä kokolla rällästämistä kaljopäissään. Ens viikolla pääsen minäki pariksi päiväksi ulos kotiympyröistä ja hilipasen Sodankylään kattelemaan eläviä kuvia läpi yöttömän yön. Kuhan löydän ensi perille. Ainaki moni sitä epäilee. Ilmansuunnat eivät tosiaan kuulu vahvuuksiini...

Täytyyki alkaa väsätä matkasuunnitelmaa. Jos bongaatte Sodankylän raitilta eksyneen oloisen kesäkissan, niin viisatkaa vaikka sitte kohti Seita-baaria. jurrissa ei koskaan tunnu yksinäiseltä. =)

 

keskiviikko, 4. kesäkuu 2008

kukkuluuruu!

Minä taas täällä moi!

Täytyi siirtyä pikkuhiljaa tänne sisätiloihin itteään grillaamasta. On se kiva ku on kesä! Ja etenki ku on vielä lomaki. Lisäksi ku palajan taas töihin hymyilemään, jää pomo samana päivänä omalle lomalleen. Ou-jee! Kuhan eivät armaat työtätikaverini olisi taas puraisseet sitruunaa. =)

Tosiaan, mun työhön kuuluu niin paljon hymyilyä ja yleistä orgaanisen jätteen jauhantaa, ettei sitä oikeen enää vapaa-ajalla jaksa ilmaseksi harrastaa. Mutta kaljasta onnistuu...

Juu ei on taas kotona hilijasta ku kaupunkilaishiiri on vaihteeksi omilla retkillään. Sitä niin tottuu toisen läsnäoloon, että sitte ku toinen on muualla, ei oikeen tierä mitä tekis ja kuinka olis. Kummallista tuo parielämä. Joskus toivoo, ettei sitä toista siinä olisikkaa ja sitte ku son pois niin sitä kaipaa kaiken aikaa.

Eipä kai tämä olisi elämää, jos menis liian yksinkertaiseksi. Toiset valittaa vaan enemmän ja toiset vielä enemmän. Mitäpä tuohon lisäämään.

Laitetaan tähänki loppuun ny sitte pientä pohdittavaa: Mä oon aina sanonu, että olis niin paljo helpompaa olla kaunis ku persoonallinen.

Nähdään taas!

 

tiistai, 3. kesäkuu 2008

Raapustuksia

Ilmat suosii lomalaista. Ja lomalla on aikaa kirjoittaa tänne taas. Ajattelin aloittaa tällä kertaa puhtaalta pöydältä ja poistelin surutta entiset riipaisemattomat riipustukset. Ajat muuttuu ja niin muuttuu ihminenkin.

Viikonlopun jälkeen on taas mielessä pyörineet erinäiset ystävät ja tuttavat. Miksi sitä aina ajautuu siihen samaan tilanteeseen, missä kuuntelee sen ns. ystävän jorinaa ja ainaista valitusta omasta elämästään. Enkä mä mielestäni ole edes mitenkään kiltti ihminen ja silti huomaan aina joutuvani tämän energiasyöpön pauloihin. Kuten sanottu ihmiset muuttuvat.

Ennen tuokin ihminen oli intoa täynnä ja ensimmäisenä ylipuhuttavissa kaikenlaisiin hulluihinkin tempauksiin. Mutta nyt ei kiinnosta mikään eikä kukaan. En siis ainakaan minä.

Tällä kertaa ratkaisin asian vetämällä kännit. Todella fiksua ja kypsää käytöstä... =)

No toivotaan, että kaveri kyllästyi meikäläisen tempaukseen, eikä juuri ota enää yhteyksiä tämän loman aikana... Pelkurina on niin paljon helpompaa väistellä tilannetta, kuin ottaa härkää sarvista. Tämän ihmisen kanssa eivät normaalit säännöt päde.

Mutta yksinäiseltäpä nyt vaan tuntuu. Tämänkin kaverin kanssa "kasvettiin erilleen". Kai se on vaan sitä aikuistumista ja minä olen jäänyt kelkasta. Mutta onko pakko kasvaa tylsäksi josei haluu? =)

Haussa siis uusi tosi ystävä, joka jaksaa kattella vähä tämmöistä oudompaakin kissiä. Ystävä, joka ei pelkää olla oma itsensä ja antaa minullekin tilaa koheltaa oman mieleni mukaan. Joskus toki tarvitaan apua jalkojen maassa pitämisenkin suhteen. Plussaa viksuudesta ja vilmaattisuudesta ja etenkin pohdiskelevasta elämänasenteesta. Ilmoittautumiset tähän osoitteeseen ja mieluusti mukaan vastaus seuraavaan kysymykseen: Jos autoissa kasvaisi karva, minkälaisen trimmauksen omaasi hankkisit?

Kiitos ja kumarrus!