Täytyi taas palata astialle. On muka ollut niin kiirutta ettei oo ehtiny ees jutella jonninjoutavuuksia. Kiire ja kiire. Ei vaan ole tullut aikaiseksi.

Ja onhan tässä kieltämättä ollut kaikenlaista. Naistenvaivojen takia passittivat sairaalaan ja oikein leikkaussaliin asti. Se olikin ensimmäinen kerta sitä laatua. Nukutus meinasi viedä yöunet jo etukäteen. Esilääkitys oli jo sen verran tehokas, että vei mielen mennessään. Niitä tabuja pitäis saada töihin. Vois aina muutaman vetäistä ennen asiakaspalvelutiskille menoa, niin sujuisi päivä jouhevasti. Asiakas olisi kerrankin aina oikeassa ja kaikki käy. =)

Olihan se kieltämättä erikoinen kokemus, kun itsehallinta viedään niin totaalisesti. Täytyi vaan tyytyä toteamaan, että ennenkö nukahdin oli housut ikävästi puon raossa, mutta herätessä ne ei nää olleet... No saihan sitä sitten kotona näin jälkeenpäin lukea papereista, että mitä siellä oli puuhattu. En sitte tiiä kumpi oli parempí; to know or not to know.

Mutta kaikesta näköjään selviää. On se meillä naisilla vaan kumma juttu, että kaikkeen pitää tottua. Synnytyksessäkin paikalle paukkas kandiryhmä justiinsa ku saatiin jalat sopivasti levitettyä telineille. No kysyivät kai silloin, että onko ok että tulevat, mutta myöhäistähän se siinä vaiheessa on kíeltääkään, kun kaikki on jo nähty. Sen takia kai sitä ilokaasua niin tyrkytetäänki että synnyttäjä olis vastaanottavainen. Ei sillä ainakaa kipu lähteny.

Tasa-arvoa tähänki ja miehet aina viereen munasilleen! Eikö?