Viime lauantaina tuli pyörähdettyä pitkästä aikaa kotopuolen kaverin luona ja tuli vaan mieleen, että miksi sitä tulee tehtyä niin harvoin. Nytkään ei millään olisi saanut itseään liikkeelle, mutta sitten kun pääsi vaan tien päälle, niin jo matkalla tuli loistava fiilis. Nämä kaverit on kuitenkin sellaisia joiden kanssa on yhdessä kasvettu lapsesta aikuisiksi. Tuntevat minut paremmin kuin omat vanhempani. Siinä seurassa saa olla juuri sellainen kuin haluaa eikä kukaan ihmettele. Täällä jos alkaa yhtäkkiä ilman syytä nauraa tai laulaa, niin kaikki ihmettelee, että ompa pimiä ämmä. Eihän tuo sielläkään normaalia toimintaa ole, mutta kattovat vaan, että jaa son tuo katti ku pistää taas omiaan. Ja se on vapauttavaa. Annetaan olla juuri sellainen kuin on, eikä tarvitse välittää kieroon katsojista. Kaikilla pitäisi olla tuollaisia ystäviä. Sitä minä toivon omillekin lapsilleni. Että löytäisivät edes jonkun jonka seurassa saa olla ihan sellainen kuin on.

Vaikka kaupunkilaishiirellä on paljon kavereita, en silti usko että ystävyys on koskaan päässyt noin syvälle. Ennemminkin se on iso porukka missä sitten kännipäissään joskus tulee itkettyä kaverin olkaa vasten. Mutta että halattaisiin selvinkin päin? No way!

Kuuluuhan sitä itsekkin eri porukoihin jo työn ja harrastusten kautta. Niissä sitä kai jokaisella on päällä se juuri siihen ryhmään sopiva rooli. Töissä haukutaan pomoa ja jumpassa valitellaan flunssaa. Siksi onkin upeaa, kun joku ymmärtää puolesta sanasta ja vuosien tauonkin jälkeen voidaan jatkaa juttua ihan kuin oltaisiin vasta viime viikolla nähty.

Vaikka aina ei olekaan tullut käyttäydyttyä ihan mallikelpoisesti, niin ainakin meillä oli hauskaa. Ja aika kiltisti kuitenkin aina oltiin (huokaise vaan helpotuksesta äite...). Kun ystäväporukassa oli sekä poikia ja tyttöjä, ei tullut turhia riitoja. Molemmat tasapainottivat toisiaan. Ja ennenkaikkea huomasi etteivät ne pojat mistään marsista olleet, vaan ihan samat asiat niillä päässä pyörii kuin meillä tytöilläkin. Pääasiassa.

Hemmetti, täytyykin alkaa suunnitella jo kolmikymppisiä juuri sillä porukalla millä aina ennenkin pyörittiiin. Odottakaa vaan niin puhelimenne piippailee ensi vuonna... tai mitä sitä turhia odottelemaan, pianhan on pikkujoulu aika!